Tää päivä oli taas yksi esimerkki siitä, miten ulkomailla asuessa kärpäsestä tulee härkänen ja tunteet menee joskus vuoristorataa. Heräsin tänään 5.30 enkä saanut enää kunnolla unta kahden tunnin yrityksen jälkeen. Syy: auki jäänyt ikkuna... Tulipa ainakin mentyä aikaisin töihin! Heräsin jopa aikaisemmin kuin pojat, vaikka eilisilta venähti yhteen. Hitsin cocktail happy hourit.
Työmatkalla, aurinko pikkuhiljaa nousemassa. Meinasi taivas revetä niskaan, muttei onneksi sitten satanutkaan... Jotenkin töihin kävellessä oli sellainen olo, että tästä tulee hyvä päivä. Roudasin reippaasti duunin rikkinäisen tietokoneenkin korjaamolle (okei, piti pitää pari taukoa... ei se sinänsä ollut niin painava, mutta jostain syystä käsivarsia alkoi aika pian särkeä) ja nautin tietokonekaupan saksalaisesta asiakaspalvelusta (Sarkasmia. Punakravattinördejä ei paljon suomiurpon tekniset ongelmat kiinnostaneet).
Sain buukattua seitsemälle hengelle hostellin Strasbourgista, puhelimen toisessa päässä alettiin heti puhumaan suomea kun sanoin nimeni ja menin ihan sekaisin. Varmaan hymyilin kuin Naantalin aurinko. Pari päivää sitten pari random-tyyppiä puhui yliopistolla suomea ja olisin niin halunnut juosta niiden luokse ja ilmiantaa itseni ("Hei mäkin oon suomalainen!" "öö... kuka sä oot?"), mutten keksinyt mitään hyvää syytä rynnätä tuntemattomien ihmisten luokse vain siksi, että ollaan samasta maasta. En tajunnut kuinka paljon voinkaan ikävöidä suomen puhumista ja suomalaisia, en olisi ikinä uskonut sanovani näin... Mun on pakko löytää täältä finskejä itsenäisyyspäiväks ja Areenan on paras toimia Linnan juhlia varten eikä feilata niin kuin 2 vuotta sitten! Tai sitten pidän Linnan valvojaiset keskenäni ja pakotan kämppikset kiinnostumaan asiasta... Ei taida onnistua. Tästä seurasi pian yleinen Suomi-ikävä - mielialan notkahdus 1.
Pyöräkorjaamo/-liike mun hoodeilla.
Lounastin taas espanjattaren kanssa ristiin - mielialan notkahdus 2. "Me mentiin syömään hamppareita" "Ööh, no tulin just Mensaan ja syön tätä seissyttä salaattia... Kokeillaan joku toinen päivä taas.." Kävin heittämässä myös flyerit painoon. Tosin tein viime viikolla turhaa työtä, sillä mentiin nyt kuitenkin vanhoilla läpysköillä. Myöhemmin sain kuulla, ettei asialla ollutkaan niin kiire... Eli olisin oikeasti voinut yrittää panostaa tähän. Mutta luulin ettei ollut aikaa ja motivaatio loppui. Mielialan notkahdus ja alemmuuskompleksi täysin turhan asian takia, osa 3. Kävin kaupassa ja sorruin taas johonkin ällöön myslipatukkascheisseen, mielialan notkahdus 4. Tulin kotiin, kämppis oli taas tehnyt sikana keittoa ja sanoi, että sen saa syödä pois. Mielialan nousu.
Johann-Sebastian-Bach-Platz, myöskin työmatkan varrella.
Yhtäkkinen välikuolema, 20 minuutin päikkärit, joiden jälkeen Suomi-ikävä ja ihme whine-fiilis nosti taas rumaa päätään. Muistin, että eilinen Stammtisch-valintani oli huono, oltiin pubin ainoot asiakkaat (taas), valitin varmaan taas liikaa ihmisille kaikesta, joku valitti että Strasbourgin hostelli maksaa liikaa, kukaan ei halunnut ilmaislippua kaupungin suurimpiin opiskelijabileisiin, tuli sellainen olo etten osaa järjestää oikeita tapahtumia tai tarpeeksi tapahtumia ja että Stuttgart, Saksa ja kaikki on hanurista... Mielialan lasku 4. Kapuaminen metikköön, taustamusiikkina päänsisäinen mökötysjupina. Kun huomasin, että joku muukin verkkari-ihminen kävelee sen karmeen ylämäen eikä hölkkää sitä väkisin, nousi mieliala heti kattoon. Sitten kuuntelin vähän mp3-soittimen aarteita, kuten Tupacia, Panteraa ja Nylon Beatia (!) ja oli taas parempi fiilis. Ehkä tää päivä olikin ihan ok? Kohta alkaa Skype-palaveri äidin kanssa ja pääsen vähän valittamaan lisää. Sitten ehkä pitäis kirjoittaa auki sitä yllättävän kohtuullisesti mennyttä saksankielistä haastista.
Luulin ennen, että Pantera on hirveetä kissantappoheviörinää, mutta tähän groovaa.
Tää taas on hyvää "et ikinä arvaa mitä skeidaa mä kuuntelen just nyt sun takana tässä sporassa" -musaa. Sopii myös taustamusaksi kun ohittelee sakemanneja mettässä (tai ainakin yrittää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti