Eilen joku yritti murjaista vitsin tai heittää jonkun kommentin pankkiautomaattijonossa. En tajunnut ja olin väsynyt, joten valehtelin etten osaa saksaa. Pudotin Edekassa myös kurkun muovipussin ohi lattialle. Syy: ylläolevassa kuvassa tapahtuva toiminta. Joo... Tuo on tosin Stuttgartin Wasenista eikä Oktoberfestista. Tykkäsin muutenkin Wasenista enemmän, ihan siitäkin syystä että siellä pääsi sisään telttoihin, tanssimaan penkeillä ja sai sitä olutta. Oktoberfestista taas ei tullut oikein mitään.
Yliopiston vastapäinen kirkko (jonka nimeä en muista) oli valmistunut rempasta! Piti vähän turreilla sen kunniaksi. Perjantaina olin yhtä hymyä kun tulin Müncheniin - ja samalla aivan pihalla, että miten tää metro nyt taas menikään. Same same but different. Oli parhautta vaan istua Englischer Gartenissa pussikaljalla ja kävellä kaupungin kaduilla, ihmetellä missä se Pasta & Basta nyt taas olikaan ja oliko toi ja toi kauppa aina tossa vai onks se uus. Joulukuussa täytyy tulla vielä uudestaan, ihan vaan fiilistelemään ja käppäilemään rauhassa tutuilla kulmilla, liikuttumaan ja huokailemaan itsekseen, nyt oli aikamoista sykkimistä... Enkä siltikään ehtinyt nähdä kaikkia tarpeellisia ihmisiä.
Kävin ekaa kertaa tossa Englischer Gartenin kukkulalla olevassa pömpelissä, jonka nimeä en ikinä muista/osaa. Siis tollainen näköalahökötys. Sen juurella mulla oli synttäripiknik vuosi sitten.
Erasmus reunion taas... Oli toisaalta kivaa, toisaalta siellä ei ollut niitä kaikkia tärkeitä ihmisiä ja Oktoberfest teki kaikesta vaan liian sekavaa ja stressaavaa. Münchenistä jäi kuitenkin hyvä fiilis, kaikki oli toisaalta kuten ennenkin, toisaalta se oli yhtäkkiä vain kaupunki muiden joukossa, missä elää normaaleja saksalaisia ihmisiä normaalia saksalaista arkeaan eikä ole enää jänniä Erasmus-juttuja. Das ist alles vorbei, ehkä nyt viimeinkin lopullisesti tajusin sen. Toisten ihmisten kanssa ainoa yhdistävä asia oli Erasmus-bileiden etkot joka keskiviikko, toisten kanssa tuli puhuttua ummet ja lammet vaikka mistä; toiset ei oo enää juurikaan Facebookissa mutta silti tietää että tulee pidettyä yhteyttä ja nähtyä vielä joskus, toiset taas on chatissa koko ajan online mutta niille ei ole enää mitään sanottavaa. Sellaista se on. Mutta olen nyt jotenkin saavuttanut tasapainon asian kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti