Mutta jotta pysyisimme tän postauksen otsikossa, palatkaamme viime viikonlopun sporttisiin tunnelmiin. En ookaan liikkunut tällä viikolla juuri ollenkaan, istunut vaan S-Bahn-putkessa, mutta vaellusreissulla senkin edestä. Oltiin jossain Itävallan ja Saksan rajalla, sitten kun kiivettiin vuorelle oltiin taas Saksassa... Joo ei mitään tietoa missä. Alpeilla?
Niin, tosiaan laitoin Dumb Ignorant Foreigner -vaihteen taas päälle ja luulin että me kävellään vaan tyyliin jossain metsissä ja puskissa, että se on niinku vaeltamista. Väärin! Vaeltaminen tarkoittikin 2172 metriä korkealle huipulle kiipeämistä. No ok, ei nyt ihan kiipeämistä mutta... Siinä vaiheessa kun ylämäki jyrkkeni ja tie koostui erikokoisista kivistä, ei hiekasta, oli kuuma, naama paloi ja farkut hiosti, ei paljoa naurattanut.
Siis aiemminhan oon nähnyt tällaisia maisemia cable carin tai maisemajunan ikkunasta, enkä tosiaan ole vaeltanut missään Lapissa... Olisi ehkä voinut treenata tätä etukäteen?
Ekana päivänä vaellettiin siis viisi tai kuusi tuntia, jotain sinne päin, toisena säiden takia (onneksi) vain kolme. Lähtö oli lauantaina 6.30 junalla ja herätys viideltä. Kaikki oli illalla ihan kuolleita eikä tosiaankaan biletunnelmissa. Nukuttiin kaikki 12 (10 miestä ja 2 naista) kaksikerroksissa siskonpedissä ja uni tuli kello 21, jotkut meni jo kasilta nukkumaan. Enpä muista koska olisin viimeksi nukahtanut niin aikaisin...
Poikien kävi jossain vaiheessa tätä ekan päivän viiden tunnin rutistusta mua sääliksi ja ne tarjoutui kantamaan mun reppua, joka ei ollut edes painava. Valitettavasti vauhtini ei nopeutunut tästä yhtään, vaan puuskutin yhä joukon hännillä pohkeet liekeissä. Tosin aina välillä kuulin muidenkin vähän hengästyvän, vaikka kuinka yritettiin juosta ohi ja kuunnella musaa iPod Nanosta samaan aikaan...
Onnellinen rapakuntohikinaamavuorikiipeilijä ("Aber du gehst doch in Fitnessstudio!") luuli olevansa jo huipulla. No, eipä ollutkaan, ei siinä paljon Wonder Woman -paidat auttaneet. Voi kuinka mua hävettikään, kun aina tuli vastaan 50 + -pariskuntia reippaasti sauvakävellen, kivat vaatteet (ei tuulipuvut vaan sellaset hienot urheilulliset puvut/kesäiset vaatteet, luojan kiitos ei Trachtit) päällä, ei mitään hengästymistä tai hikoilua ja toivottivat iloisesti vaan Grüss Gott kun mä tein kuolemaa puskassa. Pitäiskö viettää eläkepäivät noin vai onko jo liian myöhäistä satsata terveelliseen ja sporttiseen ikäihmistulevaisuuteen?
Useimmiten oli niin kova kiire pysytellä perässä ja jatkaa matkaa, ettei ehtinyt kuvailla, vaikka pari paussia pidettiinkin. Jossain vaiheessa näin vuorikauriita (onks toi suomen kielen sana?) melko lähietäisyydeltä, kertoo jotain maastosta ja korkeudesta, mutta kamerani oli repussa, jota taas kannettiin mun puolesta, joten parhaimmat maisemat jäivät nyt multa kuvaamatta. Mutta siis vuorikauriita! Steinbock! Vähänkö siistiä.
Paluupäivänä sunnuntaina satoi, lämpötila oli yhtäkkiä -5 ja ulkona näytti tältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti