Whine, whine, whine

Tää päivä oli taas yksi esimerkki siitä, miten ulkomailla asuessa kärpäsestä tulee härkänen ja tunteet menee joskus vuoristorataa. Heräsin tänään 5.30 enkä saanut enää kunnolla unta kahden tunnin yrityksen jälkeen. Syy: auki jäänyt ikkuna... Tulipa ainakin mentyä aikaisin töihin! Heräsin jopa aikaisemmin kuin pojat, vaikka eilisilta venähti yhteen. Hitsin cocktail happy hourit.

Työmatkalla, aurinko pikkuhiljaa nousemassa. Meinasi taivas revetä niskaan, muttei onneksi sitten satanutkaan... Jotenkin töihin kävellessä oli sellainen olo, että tästä tulee hyvä päivä. Roudasin reippaasti duunin rikkinäisen tietokoneenkin korjaamolle (okei, piti pitää pari taukoa... ei se sinänsä ollut niin painava, mutta jostain syystä käsivarsia alkoi aika pian särkeä) ja nautin tietokonekaupan saksalaisesta asiakaspalvelusta (Sarkasmia. Punakravattinördejä ei paljon suomiurpon tekniset ongelmat kiinnostaneet).

Sain buukattua seitsemälle hengelle hostellin Strasbourgista, puhelimen toisessa päässä alettiin heti puhumaan suomea kun sanoin nimeni ja menin ihan sekaisin. Varmaan hymyilin kuin Naantalin aurinko. Pari päivää sitten pari random-tyyppiä puhui yliopistolla suomea ja olisin niin halunnut juosta niiden luokse ja ilmiantaa itseni ("Hei mäkin oon suomalainen!" "öö... kuka sä oot?"), mutten keksinyt mitään hyvää syytä rynnätä tuntemattomien ihmisten luokse vain siksi, että ollaan samasta maasta. En tajunnut kuinka paljon voinkaan ikävöidä suomen puhumista ja suomalaisia, en olisi ikinä uskonut sanovani näin... Mun on pakko löytää täältä finskejä itsenäisyyspäiväks ja Areenan on paras toimia Linnan juhlia varten eikä feilata niin kuin 2 vuotta sitten! Tai sitten pidän Linnan valvojaiset keskenäni ja pakotan kämppikset kiinnostumaan asiasta... Ei taida onnistua. Tästä seurasi pian yleinen Suomi-ikävä - mielialan notkahdus 1.

Pyöräkorjaamo/-liike mun hoodeilla.

Lounastin taas espanjattaren kanssa ristiin - mielialan notkahdus 2. "Me mentiin syömään hamppareita" "Ööh, no tulin just Mensaan ja syön tätä seissyttä salaattia... Kokeillaan joku toinen päivä taas.." Kävin heittämässä myös flyerit painoon. Tosin tein viime viikolla turhaa työtä, sillä mentiin nyt kuitenkin vanhoilla läpysköillä. Myöhemmin sain kuulla, ettei asialla ollutkaan niin kiire... Eli olisin oikeasti voinut yrittää panostaa tähän. Mutta luulin ettei ollut aikaa ja motivaatio loppui. Mielialan notkahdus ja alemmuuskompleksi täysin turhan asian takia, osa 3. Kävin kaupassa ja sorruin taas johonkin ällöön myslipatukkascheisseen, mielialan notkahdus 4. Tulin kotiin, kämppis oli taas tehnyt sikana keittoa ja sanoi, että sen saa syödä pois. Mielialan nousu.

Johann-Sebastian-Bach-Platz, myöskin työmatkan varrella.

 Yhtäkkinen välikuolema, 20 minuutin päikkärit, joiden jälkeen Suomi-ikävä ja ihme whine-fiilis nosti taas rumaa päätään. Muistin, että eilinen Stammtisch-valintani oli huono, oltiin pubin ainoot asiakkaat (taas), valitin varmaan taas liikaa ihmisille kaikesta, joku valitti että Strasbourgin hostelli maksaa liikaa, kukaan ei halunnut ilmaislippua kaupungin suurimpiin opiskelijabileisiin, tuli sellainen olo etten osaa järjestää oikeita tapahtumia tai tarpeeksi tapahtumia ja että Stuttgart, Saksa ja kaikki on hanurista... Mielialan lasku 4. Kapuaminen metikköön, taustamusiikkina päänsisäinen mökötysjupina. Kun huomasin, että joku muukin verkkari-ihminen kävelee sen karmeen ylämäen eikä hölkkää sitä väkisin, nousi mieliala heti kattoon. Sitten kuuntelin vähän mp3-soittimen aarteita, kuten Tupacia, Panteraa ja Nylon Beatia (!) ja oli taas parempi fiilis. Ehkä tää päivä olikin ihan ok? Kohta alkaa Skype-palaveri äidin kanssa ja pääsen vähän valittamaan lisää. Sitten ehkä pitäis kirjoittaa auki sitä yllättävän kohtuullisesti mennyttä saksankielistä haastista.

Luulin ennen, että Pantera on hirveetä kissantappoheviörinää, mutta tähän groovaa.

Tää taas on hyvää "et ikinä arvaa mitä skeidaa mä kuuntelen just nyt sun takana tässä sporassa" -musaa. Sopii myös taustamusaksi kun ohittelee sakemanneja mettässä (tai ainakin yrittää).

"Let's just follow those hoes, they know where to go"

... eli poikien ratkaisu siihen, mihin baariin kannattaa suunnata seuraavaksi.Toimii.

Se oli perjantai. Lauantaina syötiin makaronilådan (made by me) jämät ja toivuttiin edellisestä päivästä. Oli synttärit, joissa koomailin sohvalla ja juttelin aussin kanssa Harry Potterin 10 years after -loppukohtauksesta sekä Harry-Ginny-romanssin ällöttävyydestä. Sunnuntaina kävin taas uimassa Mineralbadissa, tällä kertaa hukkasin lopuksi lokeropoletin ja piti maksaa 3 € sakko. Oltiin vikat asiakkaat ja siivoojilla oli kiire heittää mut ulos. Ehkä se poletti löytyy viel jossain ja saan nuo eurot takas...

Tänään olen lähinnä stressannut huomista haastista, sarjassamme Deutsch oder Englisch-tilanteet, ja puhelimessa vielä, voi itku. Ich drücke die Daumen.

Pitäis leikkiä köyhän miehen graafikkoa, mutta...

... toinen tietokone, missä mulla on kaikki upeet flyermatskut, ei toimi. Buutattu kolme kertaa, ei toimi. Luulen, että johtuu näytöstä. Ratkaisu: bloggaan, voisin juoda vähän lisää kahvia & call it a day, kun ei oikein muutakaan voi. Kauheeta pummin elämää! Ja tätäkin vois kuunnella. Vitsi Männerherzen 2 oli hyvä!

Graafista suunnittelua ja vaeltamista, osa 2

Tää viikko ei oo oikein lähtenyt käyntiin. Mut nakitettiin tekemään flyeria yhteen infotilaisuuteen, eikä kukaan oikein ehdi/jaksa/osaa neuvoa sen tekemisessä. Latailin sit alkuviikosta uudet ilmaiset testiversiot Photarista ja Inkkarista ja katsoin ensin ihan innoissani YouTube Tutorialeja - pääsin aina ihan hyvin alkuun, kunnes jäin aina johonkin kohtaan jumiin ja turhauduin. Lopulta luovutin ja tein Wordilla yhden aika ruman testiversion (senkin tutorialia kyttäämällä, mutta se oli sentään simppeliä ilman turhaa hienosäätöä), joka oli työkaveristani ihan ok. Ehkä vois vielä pari päivää kuitenkin yrittää kikkailla paremmilla kuvankäsittelyohjelmilla ja etsiä jotain kivoja kuvia, oikein yrittää markkinoida tätä tapahtumaa ja laittaa sitten cv:hen maininta että tää räpellys liittyi jotenkin mun omaan alaan... Olla kunnianhimoinen (ja stressata samalla turhasta). Luulin muistavani Photarista enemmän, mutta en sit vaan osannutkaan. Loistava tulevaisuus graafisena suunnittelijana - not.

Töissä loppuu muuten hommat vähän kesken, ja oon ollut vähän turhautunut ja koti-ikävissänikin tällä viikolla - tai sitten tää johtuu vaan siitä, että oon syönyt kolmena päivänä lounaan yksin, on kylmä ja sataa. Tänään piti lähteä töistä aikaisemmin, mutta luulin että työkaverini tulisi viideltä toimistolle, ja odotin sitä sitten turhaan melkein kaksi tuntia, kun se ei sitten ollutkaan tulossa. Toisaalta ilman sitä venaamista en olisi käynyt Guardianin ja New Yorkerin nettisivuilla (Tosi hienot sivut, mutta 8-sivuisten artikkelien lukeminen netistä on vähän puuduttavaa. En muuten tajua Hesarin nettisivuja enää...) tai kuunnellut Prodigyn remixia Foo Fightersin biisistä. Ja oikeestaan on ihan kiva, että mulla on vihdoinkin aikaa lukea eri lehtiä, kirjoja, uutisia (muitakin kuin suomalaisia)... Sitä paitsi kirjoitusproggikset on ehkä alkaneet tuottamaan hedelmää, ja meinaan ehkä osallistua jopa National Novel Writing Monthiin, katsotaan nyt. En edes yritä kirjoittaa tuota 50 000 sanaa tai osallistua varsinaisesti tuohon kilpailuun, ei mulla ole edes mitään ideaa romaaniin :D Mutta tulisipahan kirjoitettua jotain aivan hömppää joka päivä.

Onneksi kohta on viikonloppu! Viime viikonloppu oli todella rentouttava ja saksan puhuminen non-stop (myös ns. syvällisistä asioista) oli parasta. Tori Amosin ja baijerilaisaksentin fiilistelyn lisäksi. Yövyttiin Valerien porukoiden loma-asunnossa, joka ei ollutkaan mökki vuorella vaan kerrostalohuoneisto entisessä hostellissa, hylätty respa, käytöstä poistettu ravintola jne. Vähän spookyt Hohto-fiilikset siis. Welcome to Hotel California? Ois ollu saunaa ja uima-allastakin, mut joku urpo unohti biksut kotio. Se siitä sitten. Spiegelau sijaitsee muuten Saksan ja Tshekin rajalla ja on Saksan kylmin paikka. No, ei siellä ollut kuin +5, eihän se tunnu missään.

Maisemia Rachelgipfelilta, äänsin sen vitsikkäästi englantilaisittain. Toinen vuori oli Luser, ette ikinä arvaa miten äänsin sen?

Always look on the bright side of life... Heh heh.

Tutustuin myös Valerien porukoihin ja sain niiden äipältä aivan ihanat värikkäät villasukat! Sunnuntaina ehdin viettää muutaman tunnin myös Münchenissä, taas vaihteeksi, ja käytiin taas Bayerischer Rundfunkissa. Pitäisiköhän hakea sinne läpällä töihin valmistumisen jälkeen, mikäli ura ei urkea Suomessa? Toisaalta höpöttäminen saksalaisessa radiossa on air on mulle täysin unmöglich. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Hauskaa loppuelämää ja nähdään joskus

En kestä jäähyväisiä! Näissä ulkomaan keikoissa on se huono puoli, että väliaikaista kaikki on vaan. Paitsi paikat, myös ihmiset. Jossain vaiheessa niille pitää sanoa moikka ja nähdään ehkä joskus. Mä lähden viimeisten joukossa, joten tulen ostamaan vielä monta läksärikimppalahjaa ja käymään läksäreissä... Rasittavaa. En ikinä tiedä mitä sanoa. It was nice meeting you & have a nice life? Mitä järkeä tässä kaikessa ihmisiin tutustumisessa on, kun ne kuitenkin aina lähtee pois/itse lähtee pois ja sitten ei tiedä, koska niitä seuraavaksi näkee?

Sunnuntaina lähtee meidän kämppiksistä värikkäin, varsinainen character hyvässä ja pahassa. Piti hyvästellä se jo tänään aamulla, kun oon viikonlopun jossain puskassa taas vaihteeksi, wie gesagt. Kukas nyt laulaa suihkussa, popittaa serbialaista poppia (katso allaoleva video), nauraa hullun naurua ja uhkaa tappaa mut?

Schwabstraße siis sen kun tyhjenee. On muuten ollut mielenkiintoista tutustua serbialaisiin, bosnialaisiin ja ukrainalaisiin ja puhua niiden kanssa vähän politiikasta ja historiasta. Yksi serbialainen muisteli lapsuutensa pisintä kesälomaa ikinä, kiitos sodan. Sarjassamme tilanteet, jolloin tällainen pumpulissa kasvanut skandinaavi jää sanattomaksi...

Saksan kielestä, duunista, Wintersemesterin alusta ja soluasumisesta

Huoh, kirjoitin äsken kunnon maratontekstin, mutta blogger ei voinut tallentaa sitä kun kirjauduin kesken kaiken toisesta ikkunasta toiseen g-mailiin, mikä vaikutti bloggeriin jotenkin eikä se pystynyt tallentamaan mun tekstiä. Yritin myös lisätä kuvia, ei onnistunut. Danke schön.

Halusin vain sanoa että:

1) Maanantain quiz night irkkupubissa oli suuri menestys. Tultiin kuudenneksi, joukkueita oli 18 ja pojat haluaa ensi viikolla sinne uudestaan. Mun idea!

2) Tiistait on toisaalta kivoja, toisaalta väsyttäviä päiviä kun töitä on vielä myöhään illalla. Työkaverini, eli pari IAESTEN vapaaehtoista tulee töihin vain tiistai-iltaisin 18-20 ja silloin on aina täysi härdelli päällä kirjanpidon, palkkojen ja vuokranmaksujen kanssa ym. eikä ikinä ehdi sanoa kaikkea mitä piti. Haluaisin tutustua niihin paremmin, mutta ehkä (niillä) ei vaan sitten ole aikaa.

3) Opiskelut alkoivat Stuttgartissa, mikä tarkoittaa pidempiä Mensa-jonoja ruokatauolla ja järkympiä vessoja yliopistolla (siis mun duunipaikalla). Joskus kurkkailen luentosaleihin jos ovi on auki ja kahdehdin opiskelijoita. Vanha hikke haluaa sen kynän ja luentolehtiön käteen ja nuokkumaan tunnille. Pitäiskö mennä kuunteluoppilaaks? Luulen, että ne on jotain anglistiikan tunteja mitä mun yläkerroksessa on. Kauhea hinku kirjoittaa vaikka joku essee... Mikä mua vaivaa? Olen sekoamassa lopullisesti.

4) Opiskelujen alkaminen tarkoittaa myös sitä, että saksalaiset on alkanut kysellä IAESTEn harjoittelupaikoista, laittamaan maileja, soittamaan ja tulemaan tiistaisin meidän Sprechenstundelle. Eli esittämään kysymyksiä, joihin vastataan joko, että olen vain toimistoharjoittelija Suomesta tai teemme tätä vapaa-ajallamme, olemme opiskelijoita, siksi kaikki ei aina suju niin nopeasti, mutta teemme parhaamme.

5) Mulla on ilmeisesti ns.työmatkakin tulossa, jossa pitäis edustaa meidän paikalliskomiteaa. Toivottavasti ei sentään puhua mitään, se ois vähän liikaa. Ja joskus pidin esitelmän saksaksi... Miten pystyin siihen? Mun saksa huononee vaan. Deutsch oder Englisch, kysyy jengi, ja haluaisin puhua saksaa ihan älyttömästi, mutta enkku on vaan helpompaa ja nopeempaa. Tänä viikonloppuna pääsen pitkästä aikaa puhumaan saksaa kolme päivää putkeen, oon varmaan taas ihan naatti sen jälkeen, mutta saanpahan ainakin aivojumppaa.

6) Olen ruvennut vihdoin lukemaan saksankielisiä uutisia ja kääntämään vaikeita sanoja google translatorilla. Tosi innostavaa ja hauskaa! Teen tuota lähinnä töissä, jos ei yksinkertaisesti vaan ole mitään hommaa. Jos ei ole mitään hommaa, saan vapaasti lähteä kotiinkin, mutta siellä en kuitenkaan tekis mitään järkevää...

7) Kämppis tarjosi eilen keittoa, kun se oli tehnyt sitä liikaa. Oli tosi hyvää. Miksen mä ikinä tee mitään tuollaista? Tai vaikka leivo mulle jotain ihan leipomisen ja yhteisen hyvän fiiliksen luomisen ilosta? Ai niin - enhän mä osaa kokata enkä leipoa niin hyvin, että niitä viittis muille tarjota. Ja arvostan ruuanlaitossa nopeutta. Ja pojat kokkaa mua paremmin. Niin... unohdetaan tämä. Toinen kämppis taas heräsi kerran aikaisin tekemään parin muun kämppiksen avustuksella porkkanakakkua, kun sillä oli vika duunipäivä ja se halus viedä sen töihin. Kuka mies tekee tuollaista? Kuka nainen tekee tuollaista? Se ei nimenomaan halunnut ostaa sitä kakkua kaupasta vaan tehdä sen itse, ja pomo kysyi myöhemmin reseptiä. Munkin pitää aloittaa tuollainen herkkujen tuominen viimeisenä työpäivänä, itse tehtyjä tai ei. Ois ainakin hyvä tapa.

Pyykinpesukone taitaa olla kohta valmis - töihin siis!

I have to do some learning, tai : Deine Beine sind nur kurze, deswegen

Ajattelin olla tänään tehokas ja produktiivinen (= kaikkea muuta mitä yleensä sunnuntaisin olen) ja kävin tänään lenkillä kaksi kertaa. Ehkä tästä toisaalta voisi päätellä, ettei mulla ole mitään elämää? Ensin kävin yksin käppäilemässä, sitten sosiaalisesti. Mikä oli virhe.

Lenkki 1: Sain kuunnella omaa huonoa musiikkiani rauhassa, hengittää raitista syysilmaa tunkkaisen huoneeni ja ikkunani alla olevan tunnelin pakokaasujen sijaan, miettiä omia juttuja, pitää taukoja ja kiroilla rauhassa ylämäessä keskenäni. Rentoutua ihan yksin ilman mitään liikaa suorittamista.

Lenkki 2: Pointti: yritin saada uusia ystäviä. Uusien ystävien bonus: saksalaisuus ja naispuolisuus tämän testosteronin seassa. Ekstrabonus: Saksalaiset kutsuivat oma-aloitteisesti ulkkarin lenkille, mitä ei tapahdu ikinä. Virhe! Unohdin taas, etten pysty puhumaan ja hölkkäämään samaan aikaan, ja että olen edelleen rapakunnossa. Kun pää sanoo ei, pitää vaan jatkaa eteenpäin, rohkaisi sakemanni. Random mies huusi perään, että tänne on tultu juoksemaan, pelkällä kävelyllä et saa aikaiseksi mitään. Vielen Dank ja silleen. Plussat: saksalaisilla oli paremmat lenkkimaastot ja järvimaisemat (katso kuva). Joku linnakin kuulemma ois ollu jossain. Miinukset: kauheat flashbackit peruskoulusta (= ajasta, jolloin vihasin liikuntaa), ja jotenkin hävetti, ettei vaan jaksa hölkätä koko ajan. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että tuo ei ollut sellainen porukka, jolle avaudutaan kaameesta darrasta tai dönerin vetämisestä, vaan yleisin puheenaihe on "Ich muss lernen", tai kuten saksalaiset sanoo söpösti enkuksi "I have to do some learning". Mikä on toisaalta ihan ok, toisaalta... Tykkään kyllä käydä likkain kanssa jumpissa ja salilla. Lenkkeilyn suhteen mulla on vaan joku asenneongelma. Reipas kävely ja juoruilu samaan aikaan taas on tosi jees.

Musta tuntuu, että viihdyn täällä paljon enemmän poikien kuin tyttöjen kanssa. Joskus kaipaan kanssasiskojen seuraa, mutta kundien kanssa on paljon hauskempaa (= voi heittää kaikessa rauhassa tosi huonoa läppää). Miksi?