Post Erasmus -masennuksen loppu (vihdoin)

Eilen joku yritti murjaista vitsin tai heittää jonkun kommentin pankkiautomaattijonossa. En tajunnut ja olin väsynyt, joten valehtelin etten osaa saksaa. Pudotin Edekassa myös kurkun muovipussin ohi lattialle. Syy: ylläolevassa kuvassa tapahtuva toiminta. Joo... Tuo on tosin Stuttgartin Wasenista eikä Oktoberfestista. Tykkäsin muutenkin Wasenista enemmän, ihan siitäkin syystä että siellä pääsi sisään telttoihin, tanssimaan penkeillä ja sai sitä olutta. Oktoberfestista taas ei tullut oikein mitään.

Yritys oli kyllä kova. Essu päin prinkkalaa, muttei anneta sen häiritä... (Kauheeta muotibloggaamista!)

Yliopiston vastapäinen kirkko (jonka nimeä en muista) oli valmistunut rempasta! Piti vähän turreilla sen kunniaksi. Perjantaina olin yhtä hymyä kun tulin Müncheniin - ja samalla aivan pihalla, että miten tää metro nyt taas menikään. Same same but different. Oli parhautta vaan istua Englischer Gartenissa pussikaljalla ja kävellä kaupungin kaduilla, ihmetellä missä se Pasta & Basta nyt taas olikaan ja oliko toi ja toi kauppa aina tossa vai onks se uus. Joulukuussa täytyy tulla vielä uudestaan, ihan vaan fiilistelemään ja käppäilemään rauhassa tutuilla kulmilla, liikuttumaan ja huokailemaan itsekseen, nyt oli aikamoista sykkimistä... Enkä siltikään ehtinyt nähdä kaikkia tarpeellisia ihmisiä.

Kävin ekaa kertaa tossa Englischer Gartenin kukkulalla olevassa pömpelissä, jonka nimeä en ikinä muista/osaa. Siis tollainen näköalahökötys. Sen juurella mulla oli synttäripiknik vuosi sitten.

Erasmus reunion taas... Oli toisaalta kivaa, toisaalta siellä ei ollut niitä kaikkia tärkeitä ihmisiä ja Oktoberfest teki kaikesta vaan liian sekavaa ja stressaavaa. Münchenistä jäi kuitenkin hyvä fiilis, kaikki oli toisaalta kuten ennenkin, toisaalta se oli yhtäkkiä vain kaupunki muiden joukossa, missä elää normaaleja saksalaisia ihmisiä normaalia saksalaista arkeaan eikä ole enää jänniä Erasmus-juttuja. Das ist alles vorbei, ehkä nyt viimeinkin lopullisesti tajusin sen. Toisten ihmisten kanssa ainoa yhdistävä asia oli Erasmus-bileiden etkot joka keskiviikko, toisten kanssa tuli puhuttua ummet ja lammet vaikka mistä; toiset ei oo enää juurikaan Facebookissa mutta silti tietää että tulee pidettyä yhteyttä ja nähtyä vielä joskus, toiset taas on chatissa koko ajan online mutta niille ei ole enää mitään sanottavaa. Sellaista se on. Mutta olen nyt jotenkin saavuttanut tasapainon asian kanssa.

Mitä tein viime viikonloppuna

Kello on 23, mielessä pyörii vain huominen Oktoberfest eikä oikeastaan niinkään kavereiden kuin Münchenin näkeminen - jännittää millaisia deja vu -fiiliksiä Bayerin pääkaupunki herättää. Saanko hyperventilaatiokohtauksen, liikutunko, huokailenko yliopiston päärakennuksen käytävillä ja onko LMU:n vessatkin yhtäkkiä aivan ihania, saanko flashbackeja, kävelenkö yksin kadulla fiiliksissä ignooraten täysin dirndl/lederhosen -kansan ja missäsäoot-viestit vai oonko vaan numb. Saas nähdä. Vähän perhosia vatsassa, toisaalta bad feeling about this. Kaupunki tukossa, viikonloppu, kaikkialle pitää jonottaa, ketään ei saa kiinni, liikaa ihmisiä joita pitää nähdä, liian vähän aikaa, liian kallista, pahimmassa tapauksessa voidaan pölliä jotain - tai kallein vaatteeni ikinä, dirndl (jota en voi käyttää kuin tällaisissa tilaisuuksissa tai naamiaisissa) menee pilalle lopullisesti kun joku laattaa sen litran tuoppinsa mun päälle. Prost vaan!

Mutta jotta pysyisimme tän postauksen otsikossa, palatkaamme viime viikonlopun sporttisiin tunnelmiin. En ookaan liikkunut tällä viikolla juuri ollenkaan, istunut vaan S-Bahn-putkessa, mutta vaellusreissulla senkin edestä. Oltiin jossain Itävallan ja Saksan rajalla, sitten kun kiivettiin vuorelle oltiin taas Saksassa... Joo ei mitään tietoa missä. Alpeilla?

Niin, tosiaan laitoin Dumb Ignorant Foreigner -vaihteen taas päälle ja luulin että me kävellään vaan tyyliin jossain metsissä ja puskissa, että se on niinku vaeltamista. Väärin! Vaeltaminen tarkoittikin 2172 metriä korkealle huipulle kiipeämistä. No ok, ei nyt ihan kiipeämistä mutta... Siinä vaiheessa kun ylämäki jyrkkeni ja tie koostui erikokoisista kivistä, ei hiekasta, oli kuuma, naama paloi ja farkut hiosti, ei paljoa naurattanut.

Siis aiemminhan oon nähnyt tällaisia maisemia cable carin tai maisemajunan ikkunasta, enkä tosiaan ole vaeltanut missään Lapissa... Olisi ehkä voinut treenata tätä etukäteen?

Ekana päivänä vaellettiin siis viisi tai kuusi tuntia, jotain sinne päin, toisena säiden takia (onneksi) vain kolme. Lähtö oli lauantaina 6.30 junalla ja herätys viideltä. Kaikki oli illalla ihan kuolleita eikä tosiaankaan biletunnelmissa. Nukuttiin kaikki 12 (10 miestä ja 2 naista) kaksikerroksissa siskonpedissä ja uni tuli kello 21, jotkut meni jo kasilta nukkumaan. Enpä muista koska olisin viimeksi nukahtanut niin aikaisin...

Poikien kävi jossain vaiheessa tätä ekan päivän viiden tunnin rutistusta mua sääliksi ja ne tarjoutui kantamaan mun reppua, joka ei ollut edes painava. Valitettavasti vauhtini ei nopeutunut tästä yhtään, vaan puuskutin yhä joukon hännillä pohkeet liekeissä. Tosin aina välillä kuulin muidenkin vähän hengästyvän, vaikka kuinka yritettiin juosta ohi ja kuunnella musaa iPod Nanosta samaan aikaan...

Onnellinen rapakuntohikinaamavuorikiipeilijä ("Aber du gehst doch in Fitnessstudio!") luuli olevansa jo huipulla. No, eipä ollutkaan, ei siinä paljon Wonder Woman -paidat auttaneet. Voi kuinka mua hävettikään, kun aina tuli vastaan 50 + -pariskuntia reippaasti sauvakävellen, kivat vaatteet (ei tuulipuvut vaan sellaset hienot urheilulliset puvut/kesäiset vaatteet, luojan kiitos ei Trachtit) päällä, ei mitään hengästymistä tai hikoilua ja toivottivat iloisesti vaan Grüss Gott kun mä tein kuolemaa puskassa. Pitäiskö viettää eläkepäivät noin vai onko jo liian myöhäistä satsata terveelliseen ja sporttiseen ikäihmistulevaisuuteen?

Useimmiten oli niin kova kiire pysytellä perässä ja jatkaa matkaa, ettei ehtinyt kuvailla, vaikka pari paussia pidettiinkin. Jossain vaiheessa näin vuorikauriita (onks toi suomen kielen sana?) melko lähietäisyydeltä, kertoo jotain maastosta ja korkeudesta, mutta kamerani oli repussa, jota taas kannettiin mun puolesta, joten parhaimmat maisemat jäivät nyt multa kuvaamatta. Mutta siis vuorikauriita! Steinbock! Vähänkö siistiä.

Paluupäivänä sunnuntaina satoi, lämpötila oli yhtäkkiä -5 ja ulkona näytti tältä.

Ei paljoo kiinnostanut lähteä kapuamaan alas, mutta oli pakko. Oli melko jännä aamulenkki.

Siitä sit vaan gerade aus ja yritä olla kaatumatta vesisateessa jorpakkoon. Olihan henkivakuutus kunnossa?

Pojat siellä jo paineli, vedenkestävät vaatteet päällä tai ei. Yhden passi hajosi lopullisesti sateen ansiosta. Aina ei voi voittaa.

Ihanaa, kohta päästään kotiin, sanoi jäätynyt eräjorma. Are you alright, jaksoivat vielä sunnuntaina kysyä. Why wouldn't I be, vastasin. No eilen et ainakaan ollut hahahhahaha, kuului vastaus. Miehet. <3

Meanwhile in Stuggi

Duunipaikkani käytävä.

Täällä on...

- koettu draamaa yhden harjoittelijattaren, auf Deutsch Praktikantin, kanssa

Duunipaikan käytävä, osa 2.

- saatu uusi kämppis joka oli itseasiassa täällä kesällä ja teki comebackin, päätti kirjoittaa dippansa Stuggissa ihan muuten vaan, ihan huippu tyyppi mutta puhuu liian nopeasti kaikilla kielillä (ainakin mulle)

Mun kotipesä. Eiks oo houkutteleva metrosteissi?

- käyty keilaamassa ja oltu ihan hanurista siinä (siis minä ekan moukan tuuri-kierroksen jälkeen), mutta saatu samalla uus lempinimi Mat Lee, kun oma nimi ei mahtunut ruutuun

- Yritetty käydä torstaina juhlimassa, ei oikein onnistunut edes kahden työmoraalistaan joustaneen kämppiksen kanssa, koska täällä ei torstaina tapahdu ilmeisesti mitään. Poketkin sanoi että älkää tulko tänne Kelleriin, kun ei tääl kettään ol. Oltiin himassa jo kahdelta. Oli silti ihan tarpeeks väsynyttä perjantaina.

Sitten olikin vaellusviikonloppu, joka meni melkein vuorikiipeilyks. Siitä myöhemmin. Nyt tutimaan!

Sinne veri vetää uudestaan

Apua, en oo kirjoittanut yli kymmeneen päivään ja tässä on tapahtunut jo vaikka mitä! Kaks viikkoa sitten kävin Hampurissa Münchenin vaihtokaveriani Chiaraa moikkaamassa. Hampuri on mulle uus Berliini, se tuntui niin mun mestalta ja Stuttgart sen jälkeen tavallista ankeammalta.

Matkustin ekaa kertaa Mitfahrgelegenheitilla, eli tällaisella kimppakyytisysteemillä mitä saksalaiset käyttää paljon. Ihmiset siis ilmoittaa netissä osoitteessa mitfahrzentral.de menevänsä silloin ja silloin paikasta A paikkaan B autolla, ja etsii kimppakyytiläisiä, jotka osallistuu bensakuluihin. Ihan kätevää ja ekologista. Münchenissä en uskaltanut ottaa tuosta enempää selvää, nyt vihdoinkin rohkaistuin, vaikkakin äiti pelotteli (jälkeenpäin) raiskausjutuilla ("Sit sun täytyy maksaa vuosikausia terapiasta!")... Menomatka kyllä vähän arvelutti, kun en meinannut löytää oikeaa autoa mistään ja soittelin kuskille, joka yritti antaa tuntomerkkejä vaimostaan tyyliin "sillä on punainen sateenvarjo". Sitten löysinkin itseni kolmen keski-ikäisen miehen kanssa samasta henkilöautosta Stuttgart-Hampuri-moottoritieltä. Oltiin tunti neljän ruuhkassa ennen kun päästiin Stuggista ulos. Mietin alussa keskusteluun osallistumista, mutta siinä oli aika vaikea pysytellä mukana ja huudella takapenkiltä, varsinkin kun korva meni lukkoon 140 km/h vauhdissa Autobahnilla, joten kuuntelin välillä musaa ja laitoin Dumb Ignorant Foreigner-vaihteen päälle. Dumb Ignorant Foreigner-vaihde on kiva, jos laiskottaa eikä jaksa keskittyä saksankieliseen keskusteluun ja siinä kärryillä pysymiseen, vaan laittaa vaan tyhmän hymyn naamalle ja on hiljaa. Ja toivoo että kimppakyytiläisiin voi luottaa, kun matka Hampuriin kestää 8 h, ollaan perillä vasta keskiyöllä perjantaina eikä itsellä ole mitään hajua, mikä on oikea reitti Hampuriin jos sitä päätyis vaikka paloiksi ruumispussiin. Muttei käynyt kuinkaan! Paluumatkakin oli ok, kahden parikymppisen naisen kanssa, ja tauot oli tehokkaampia kun kuski ei ollut ketjupolttaja kuten menomatkalla. Tuli vähän keskusteluakin. Toisaalta juna on siitä kivempi vaihtoehto, ettei tarvitse yrittää keksiä jutunjuurta tai stressata vaivaantunutta hiljaisuutta, tai miettiä koskakohan kuski haluaa pitää tauon tai kuinka tarkka se on autostaan, mitä musaa se haluaa kuulla, mitä jos se nukahtaa rattiin... Mutta kimppakyyti on usein halvempi. Suomessakin pitäisi käyttää niitä enemmän, kimppakyyti.net ei ole ehkä niin toimiva nettisivu, ainakin jos vertaa sen ulkoasua Mitfahrgelegenheitiin... Mutta nyt asiaan eli Hampuriin!

Hafencity

Onnistuin kerrankin näyttämään ihmiseltä turrekuvassa.

Perjantaina olin tosiaan myöhään perillä, ja kaupunkia päästiin näkemään vasta lauantaina. Kierreltiin ensin satama-alueella, josta tuli jotenkin mieleen Helsingin Vuosaari - tai Turun Majakkaranta :D Tuli siis kotoisa olo ja hirvee merikaipuu. Tykkäsin oudoista moderneista taloistakin. Käytiin myös Unileverin kaupassa, se firma tekee muun muassa Doven, Knorrin, Tigin ja GB Glacen tuotteita, aika isoja merkkejä siis, enkä ollut ikinä kuullut koko puljussa. Ei sinänsä mitään ihmeellistä, en vaan tiennyt että nuo kaikki merkit kuuluu samalle lafkalle, en kyllä ostanut mitään ruokaa tai saippuaa sieltä.

Nikolaikirche oli ihan hieno, tai siis sen torni. Muuta ei ollutkaan kirkosta jäänyt jäljelle sodan jälkeen. Toimii nykyään muistomerkkinä.

 

 

Minulla on likaisia fantasioita, sanoo roskis.

Siinä se vihdoin on! Hampurin Rathaus. Taas yksi syy kadehtia Hampuria. Ja joku paikallinenkin pääs kuvaan.

Ja mikä tuuri meille kävikään, satuttiin paikalle just Rathausin avoimien ovien päivänä joka on vaan kerran vuodessa! Pitäiskö hakee Hampurin kaupunginhallitukseen töihin... Oli meinaan aika hulppeaa.

Sitten alettiinkin jo sykkimään Theaternachtiin, eli Taiteiden yötä vastaavaan tapahtumaan, jossa jokaisessa Hampurin teatterissa tapahtui jotain ja lippu kaikkiin näytöksiin tai näytelmän osiin maksoi 15 €. Se oli lähinnä kai katsaus Hampurin syksyn kulttuuritarjontaan. Theaternacht-bussi oli koko ajan ihan tukossa ja kulttuurinharrastajasakemannit puski kyynärpäillä näytöksistä toiseen. Ihan samanlaisia kulttuurinystäviä kuin Suomessakin, eli lähinnä keski-ikäisiä ja siitä vanhempia, vähän nuorempiakin kyllä oli eksynyt joukkoon meidän lisäksi. Taiteiden yöstä poiketen ihmiset oli oikeesti tulleet katsomaan sitä kulttuuria, ei dokaamaan kaduille. Kuten Münchenin museoiden yössä syksyllä 2009. Muuten kiva tapahtuma, mutta stressikäyrä alkoi nousta kun oli niin kiire katsomaan kaikkea mahdollista, mistä loppujen lopuksi ymmärsi liian vähän. Parasta oli balettikoulun harjoitusten seuraaminen, tosin tuli vaan Black Swan mieleen. Balettiope haukkui esipuberteetti-ikäisiä oppilaitaan elefanteiksi, jos loikka meni pilalle. Onneksi en ikinä harrastanut balettia...

No vihdoinkin päästiin asiaan!

Ja olihan tuolla vaikka ja mitä. Ei nyt kuitenkaan päässyt sekoilu ihan Reeperbahnin perustasolle. Ehkä kuitenkin hyvä niin, vaihteen vuoksi. Mentiin sitten 5.30 sunnuntaiaamuna perinteisille kalamarkkinoille, minne jengi oikeesti suuntaa väsyneenä baarista... Jalat oli kipeet, väsytti eikä yhtään kiinnostanu jonkun kalan vetäminen aamuyöstä. Että ois sitä voinut vähän aikaisemmin mennä nukkumaan kuin vasta aamukasilta...

Seuraavana päivänä päästiin sentään Shanzeniin. Taidettiin herätä klo 16... Vitsi kun vois asua tuolla. No, mutta Stuggi on ihan söpö. Oisko Hampuri sitten seuraava kohde? No, ehkä sitä vois pitää Saksa-tauon määrittelemättömäksi ajaksi tämän reissun jälkeen :D

Bäuchlein fest!

Oon

tsekannut uuvuttavan Staatsgalerien
selvittänyt oleskelulupa-asioita
vahvistanut pöytävarauksen
"suunnitellut" t-paitoja (= Tuire on piirtänyt kuvat ja mä oon sanonut että joo, ihan kiva)
jänskännyt Mitfahrgelegenheitia
heittänyt vahingossa kämppiksen perunat pois mutta lepyttänyt sen suklaalla
tottunut niin saksalaiseen näppäimistöön taas kerran etten meinaa osaa käyttää Qwertya
käynyt jossain aivan ihme jumppatunnilla joka olikin jotain horrorpilatesta ja vetäjä semi-pelottava (kiva tietää että mulla on nyt Bäuchlein <3)
käynyt parilla cocktaililla, oppinut että platypus-eläimen monikko on platyPI eikä mitään muuta epäilyttävän kuuloista
miettinyt mitä ihmettä laitan parin viikon päästä patikointiviikonloppuun päälle
ihmetellyt BW Bankin avainlukukorttitsydeemiä
ostanut Kaikki mitä rakastin -kirjan enkuksi
Ei mulla muuta asiaa. Leben ist gut.

Ja tää biisi on edelleen yhtä hyvä kuin anno domini 2006.

Don't embarass my gender

Mulla oli lauantaina ja sunnuntaina pitkästä aikaa tylsää. En muistanut, millaista on kun ei ole mitään tekemistä/olis periaatteessa tekemistä, mut ei saa itseään liikkeelle. Syytän kämppisten flegmaattisuuden tarttumista. Meinasin lauantaina jo ruveta katsomaan Suomen Big Brotheria, mikä olis ollu kaikkien aikojen pohjanoteeraus, onneks en sentään niin koomassa ollut että oisin moiseen sortunut. Katsoin toki Kiinteistökuningatar Kaisaa, mut ei siitä sen enempää... 

Käytiin kuitenkin sunnuntaina sentään Porsche-museossa, mikä oli vähän plääh, mut kuitenkin jotain tekemistä. 

Mun lempi-Porsche!

Tääkin oli ihan kiva.

Pojat teki vähän ostoslistoja.

Otin paremman kuvan mun ikkunasta.

Alan pikkuhiljaa lämmetä tälle kaupungille. Duuni on ainakin leppoisaa. Tänään pyörin 9-15 kaupungilla pankki-Anmeldungsamt-matkakortti-prepaid-rundilla aussiteekkarin kanssa ja ihan saatoin hänet työpaikalleen oikeiden henkilöiden luo, en ees jättäny pihalle palloilemaan vaan etin sille oikeat saksalaiset naaman eteen. Oon niin mutsi.

Illalla bodypumpissa ohjaaja esitteli itsensä mulle kädestä pitäen (olin ilmeisesti ainoa uusi) ja ihmettelin viiden kilon painojen ja loppuhooverin puuttumista - tosin siinä vaiheessa kun hikipisara kirvelee silmässä, treeni on ehkä tarpeeks rankkaa.. Loppuilta meni suursiivouksessa, saatiin Tuiren kanssa kolme kämppistä messiin (toinen ei ikinä oo paikalla, toinen vetoaa siihen että hän kokkaa usein ruokaa, josta riittää muillekin, joten hänen ei tarvitse tiskata omia astioitaan) ja tyhjennettiin kuivakaappi muun muassa kahdesta mädäntyneestä banaanista, mädäntyneistä perunoista, jauhoista joissa oli sellasia kivoja kärpäsiä... Jep jep.


 Lauantaina ja eilen laiskajaakkopäivinä katottiin leffat kun kukaan ei saanu aikaiseks lähteä mihinkään. Eka leffa oli tosi outo saksalainen Berliiniin sijoittuva vampyyrileffa, joka oli hieman rankempaa kamaa kuin Twilight, muttei kauhua kuitenkaan. Saksalaiseen tyyliin nopeita leikkauksia ja turhia tunnelma/bilekohtauksia joissa soi joku hirvee enkunkielinen biisi ja sitä tuntee vaan myötähäpeää. Eilisillan filkan taas piti olla romanttinen komedia, mut se olikin tosi ahdistava ja liian realistinen ja loppuratkaisukin ihan kökkö. Tjöh.

Olen nyt viikon sisällä oppinut, ettei tässä harjoittelussa ole kyse Erasmus-uusinnasta, vaan mun pitää oikeasti yrittää aktiivisesti tutustua ihmisiin ja keksiä mitä teen työpäivän jälkeen. Niitä tapahtumia ei vaan tule jatkuvalla syötöllä, vaan täytyy itse ottaa asioista selvää. Loppujen lopuksi mun arki ei poikkea täällä hirveästi Suomesta; käyn töissä, kaupassa, teen kotitöitä (ainakin omalta osaltani), jumitan naamiksessa, yritän harrastaa liikuntaa. Tosin Suomessa en bloggaa tai Skypetä, eikä mulla ole aikaa katsoa sarjoja - täällä voisin vaikka lukea kirjoja. Tosin saksaksi se on vähän liian hidasta touhua. Ja Suomessa opiskelisin, täällä en ja sitä saattaa tulla ikävä jossain vaiheessa. Mutta opin tänään kaksi uutta sanaa, tosin englanniksi, eka oli outskirts ("We're in outskirts of Stuttgart") ja toinen weewles. Tai jotain sinne päin. Ei mitään hajua miten kirjoitetaan. :D Australiaa? Hitsi aussiaksentit on vaikeita, tässä on jo saksan kanssa tarpeeksi tekemistä...

Suomessa mulla ei myöskään ole hirveästi miespuolisia kavereita, mitä olen joskus harmitellut, sillä musta se ois tosi hauskaa ja rikastavaa. Nyt suurin osa nykyisistä ja tulevista Stuttgartin kavereista on miehiä ja on oikeesti tosi kivaa ja helppoa asua mieskämppisten kanssa (varsinkin nyt kun on siistiä), ja muutenkin hengata poikaporukalla. Tosin kun suomalainen naisvahvistus lähtee kuun lopussa, saattaa tulla vähän ikävä, paitsi suomen puhumista myös tyttöjen juttuja :D Täytyy ostaa jatkossakin mahdollisimman vaaleanpunaisia pyyhkeitä, shampoita, hammasharjoja ja ladyshaveja. Ihan vaan identiteettiäni korostaakseni/ärsyttääkseni, pelkään varmaan testosteronin yliannostusta täällä...

Mut on vaan niin kivaa että voi hillua verkkarit päällä ja tukka pystyssä, laulaa keittiössä muiden kuullen, pitää huoneensa ovea sepposen selällään ja huikata että lähden nyt kauppaan, heippa, vaikkei ketään sinänsä varmaan kiinnosta, ja että syödään ja joskus kokataankin yhdessä. Tänään kämppis heitti toiselle jonkun härskin läpän jota en tajunnut ja toinen oli "Don't embarass my gender!" Aww. Tästä tulee hyvä syksy.

Eilisillan saldo

- yhdet peruuntuneet etkot
- yhdet saksalaiset illalliset, jossa olin aivan pihalla sekä kielellisesti että sosiaalisesti... ah, se tunne kun putoaa täysin kärryiltä keskustelusta sen tahdin, puheenaiheiden tai sanaston takia ja rupeaa miettimään omia asioitaan, esim. Suomea ja toivoo ettei kukaan yhtäkkiä herätä päiväunilta ja vaadi kommenttia keskusteluun, josta ei ymmärrä mitään
- yksi hysteerinen sekoilureissu väärässä U-Bahnissa väärään suuntaan matkalla Erasmus-bileisiin
- yksi random romanialainen U-Bahnissa, jonka luo käveltiin pullonavaajan/sen korvikkeen toivossa (note to self: osta nyt vaan jatkossa niitä tölkkejä tai se pullonavaaja) ja sitten ei meinattukaan päästä koko jäbästä eroon ("Sexy ladies seid ihr!")
- yksi diskon eteen unohdettu kaljakassi ("joo, jätetään tää tähän kuusen alle ja haetaan sitten kun lähdetään, tää on maailman paras idea")
- yksi tanssilattialla hukattu potentiaalinen uusi paikalliskontakti
- yksi känniflaidis kämppiksen kanssa kotimatkalla aiheesta voiko Stuttgartissa eksyä vai ei (onkohan flaidis vielä käynnissä?)

Että semmosta tällä kertaa. Nyt ylös, ulos, lenkille ja lataamaan prepaidia.

Eka duunipäivä, yeah!

Mutta vastapainoksi jotain positiivista! Oli tarkoitus laittaa happyhappyjoyjoy-asiat myös edelliseen postaukseen, mutta tekniikan Wunderkind, siis minä, evotti homman taas täysin.

Mansikkarieslingia, luulen. Weindorf-tapahtumasta siis.

 

 

 

Alkoholia! Ihanaa! (Anteeksi sukulaiset)

View from my room, voitte sitten naarata mut tuolta ikkunan alapuolella olevasta pakokaasutunnelista.

Vähän hassuttelin ekan työpäivän kunniaks.

 

 Päivän saldo:

- yksi pöytävaraus Stuttgartin Oktoberfestiin Waseniin (jonne en pääse koska olen itse The Oktoberfestissa, ellei kaikki mene pahasti pieleen)

- yksi sähköpostiluonnos

- huomenna tulevan harjoittelijan tietojen tsekkaus

- Hampurin ja Münchenin reissujen suunnitteluja FB:ssa, Deutsche Bahnin sivuilla ja Mitfahrgelegenheitissa

- kaksi korillista palautettuja limsa(rommikola?)pulloja bileistä, jotka oli heinäkuussa ja lojuneet siitä lähtien toimistossa

- yksi bodypumpilta myöhästyminen

- yksi failed salikäynti, jossa kaksi saksalaista katsoi mun hampaidenkiristystä aikansa ja tuli sitten sanomaan että kuules nyt, ei se ihan noin mee. Mutta ehkä saan uusia (bodari)ystäviä kun en osaa käyttää laitteita? Siel on liikaa miehiä. Naiset tekee vaan vatsoja tai on crosstrainerissa. Boring.

- yksi yllättävän hyvä Mensa-lounas

- kaksi muffinsia (hyi hyi!)

- yksi Pirates of the Caribbean 4 Tuiren ja ukrainalaisen Deniksen kanssa katsottuna.

Jee, huomenna pitäis hakea aussiteekkari steissiltä ja viedä se soluunsa. Meillä on myös Erasmus-bileiden etkot! Elämä on oikeestaan aika kivaa, kunhan tottuu betoniin, Stuttgartin kummalliseen ilmastoon ja tunkkaisiin S-Bahn-asemiin.

Willkommen in Betonhölle

Siis mä en nyt vaan kerta kaikkiaan tajua tätä uutta Bloggeria. Joku ilta (töissä) kun mulla on aikaa, askartelenpaskartelen tästä maailman tajunnanräjäyttävimmän. Tai sit en. 

Tässä kuitenkin nyt vihdoinkin kuveja.

Joskus opiskelin täällä. Ja noin vuotta myöhemmin...

Siinä on mun duunipaikka! Joku yliopistorakennus, siellä 3. kerroksen bunkkerimaisessa toimistossa ollaan.

 

 

Todiste: täällä on myös jotain värikästä ja kivaa.

 

Siinä ois toi *kröhöm* Rathaus. Jep jep.

Kampusta ja yliopistokirjasto. Aika sanattomaks vetää.