Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Bongaa turren huppari.

Enpä ole taas postannut aikoihin, tässä on ollut niin Strasbourg - ja Merseburg-reissua kuin äidin hostaamistakin, ja jotenkin inspiraatio ajatusten kokoamiseen ja bloggaamiseen on ollut nolla. Seuraa siis sekava yhteenveto marraskuusta.

Sekalaisia asioita, joita olen oppinut marraskuussa:

1) Äidin opetukset:

- moderni taide (myös Dali) on bullshittia (en ole samaa mieltä)
- mikä ei tapa, se vahvistaa on bullshittia (tämä voi olla totta)
- Lisäksi jotain kodinhoitoon ja siivoukseen liittyviä opetuksia, mitä yritän noudattaa, mut ongelma on se, etteivät nämä 5 miekkosta noudata niitä. Tosin saatiin kyllä viime viikolla siivousplääni tehtyä ja itse ainakin hoidin omat hommani. Katsotaan, tuleeko noihin ryhtiä...
- Vapianon salaatit on omnomnom. Jäin koukkuun. Ehkä popsin niitä vielä Helsingissäkin.
- Lisäbonus: Sain äidin ehkä koukkuun Kiinteistökuningatar Kaisaan. Vaikka sekin oli bullshittia.

2) Urheilulliset opetukset

- hyväksy, ettet vaan ole aamulenkki-ihminen
- turha ihmetellä bodyblurbin jälkeen jos toinen käsi on kipeämpi kuin toinen, jos unohdit poistaa painoja toiselta puolelta tankoa ja tanko oli epäsuhtainen
- ei kannata päteä punnertamalla muita puolta nopeammin bodyblurbissa, koska seuraavana päivänä selkä on kipeä (miten tuosta voi tulla selkä kipeäksi??)
- turha yllättyä enää bodyblurbin surkeudesta, purkkaa jauhava ohjaaja joka sekoilee ihan omiaan on ihan fine

Natural History Museum, Stuttgart

3) Muut

- Jos sanot jotakuta Justin Timberlaken näköiseksi, turha odottaa kohteliaisuutta takaisin
- Älä turhaudu, jos kämppisten tapa aloitella on juoda yksin omassa huoneessa
- Älä syyllistä ihmisiä siitä, jos ne ei lähde ulos. Se ei auta jatkossakaan.

Boat tourilla oli pikkasen kylmä, nimimerkillä tyylikäs turre.

Mitäs vielä?

Strasbourg meni oikein mukavasti ja pojat oli tyytyväisiä. Lähinnä käppäiltiin ympäri kaupunkia, löydettiin joku diskoteekkikin kaivamalla yläasteen ranskan tuntien opetukset aivokuoren syövereistä ja kysymällä random-ihmisiltä "Ou es la discotheque?" Kukaan ei hukannut rahojaan eikä eksynyt. Kirjanpidollisesti reissussa on vielä setvittävää, mutta eiköhän kaikki saada pian laskettua, toivon mukaan... Strasbourg näytti aika samalta kuin marraskuussa 2009. Olin siellä silloin melkein samoihin aikoihin kuin nyt, samat joulukatuenkelit siellä oli vieläkin. Ja edelleen kaupungin tsekkaa päivässä, joten lähdettiin sunnuntaina melko aikaisin kotiin.

Strasbourgin jälkeen mulla oli eka työmatkani koskaan ikinä, se suuntautui Merseburgiin, pieneen keskiaikaiseen kaupunkiin Itä-Saksassa. Tästä ei ole kuvia, mutta kyseessä oli kuitenkin IAESTEn vuosipäivät, jolloin sain kunnon kuvan koko organisaatiosta, vuoden tapahtumista, muista harjoittelumahdollisuuksista ja sain äänestää jäsenetkin pariin seuraavaan kokoukseen (hyvä kun edes muistaa mitä ja ketä äänesti...). Olin ainoa ulkomaalainen, ainoa toimistoharjoittelija, ainoa jolle kyseessä oli puhdas työmatka (DAAD:n tyyppejä lukuunottamatta), ainoa joka edusti komiteaansa yksin enkä tuntenut entuudestaan ketään. Mutta oli tosi hauskaa, mahtavia tyyppejä, nuoria opiskelijoita mukana, oli rentouttavaa nukkua neljän tähden hotellissa ja syödä hyvin, kaikki ilmaiseksi, ja ihmisiin oli helppo tutustua. Muuten siis kivaa, en vaan tod.näk. näe niitä ihmisiä enää ikinä, eikä mitään viikonloppuja muissa kaupungeissa enää syksyllä järkätä. Se on vähän hanurista.

Sitten äiti tuli mulle ja turreiltiin oikein olan takaa, tehtiin päivän reissu Heidelbergiinkin, joka oli ihana pikkukaupunki, mutta myöskin helposti päivässä katsottu. Äiti tuli juuri sopivaan aikaan, koska täällä on jo Suomen kelit, ja se toi talvivaatteeni mukanaan.

Tajusin äidin vierailun ansiosta, kuinka paljon museoita ja nähtävää Stuttgartissa oikeasti on - asioista pitää vaan ottaa selvää. Käytiin katsomassa myös oopperaa, Lentävää hollantilaista, mutta se oli tosi outo modernisointi mistä en tajunnut mitään. Loppukohtauksessa lavalla oli alaston mies, joka vei kaiken keskittymiskykyni lopullisesti. Luettiin jälkeenpäin Hollantilaisen juoni Wikipediasta, ja sekin oli toisaalta aika tylsä ja päätön, joten doesn't matter. Annan Stuttgartin oopperatalolle kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden, kun meen joulukuussa katsomaan Joutsenlampea, Black Swanin inspiroimana tottakai.

Suomi-vieraan lähdön jälkeen ja pinaattilettujen loputtua koti-ikävä ja kyllästyminen iskivät taas salakavalasti. Onneksi tässä on taas tietovisaa ja Stammtischia. Joulumarkkinatkin aukevat ja saan jo torstaina taas vieraan, kunnianarvoisan Erasmus-bestikseni. Lisäksi löysin viikonloppuna Ylen Elävän arkiston, mikä on mahtavinta ikinä, kun kerran Yle Areenasta ei näy ulkomailla, ainakaan Saksassa juuri mitään... Kyllä tämä tästä. Taas. On vaan niin masentavaa tajuta laskevansa päiviä kotiinpaluuseen - tai vihdoinkin tajuta, että tämä maa ei ole mun koti - tarvitsisin jonkun kunnon bitch slapin - tai sitten vaan vitamiineja.

Ai niin, hautasin oletettavasti NaNoWriMo-proggiksen, mutta ajattelin jatkaa sekalaisten fragmenttien kirjoittamista ja koota ne joskus vuonna nakki ja papu yhteen. Saas nährä.

Ai niin vol. 2: Marraskuun ylläripylläribonus! Sain kaksi (2) uutta saksalaista (!) (potentiaalista) kaveria, toinen vanha tuttu Mitfahrgelegenheitista johon törmäsin samoissa bileissä ja toinen tuli puhumaan mulle ja äidille museossa, kun kuuli meidän puhuvan suomea. Se oli vaihdossa Helsingissä viime vuonna ja osaa vähän suomea. Ihanaa, uusia ihmisiä.

Kaduttaa etten aloittanut täällä esim. kuoroa tai jotain säännöllistä harrastusta, en osaa bondailla ihmisten kanssa punttiksen pukukopissa, vaikka periaatteessa siellä olisi mahdollista tutustua ihmisiin (Puolialasti? Ehkei sittenkään...). Seuraavalla ulkomaan keikalla (tottakai sellainen vielä tulee) aloitan systemaattisemman tutustu uusiin (mahdollisesti paikallisiin) ihmisiin -ohjelman. Kun ainoat kaverit on muut ulkkariharjoittelijat ja niiden sosiaalinen piiri taas laajempi kuin mulla, tuntee itsensä toisinaan rasittavaksi ihmisiin takertujaksi.

Mutta niin, ei ole asiat aina kuin Münchenissä. Tai Strömsössä - kauhea sotku aina sekä kotona että töissä. Münchenissä meinasin  kerran tulla hulluksi kun en päässyt imuroimaan kolmeen viikkoon, täällä taas olen jo niin tottunut tähän uskomattomaan sotkuun että se on musta ihan ok, että kuivakaapista ja seinän nurkista löytyy jos jonkinlaista ötökkää ja jossain on aina jonkun mädäntyneitä banaaneja.