Ja paluu arkeen Brysselin auvon jälkeen...

Tiistai: "Sä joit just tuhannen kilokalorin edestä, miten sulla voi olla taas nälkä?" kysyi kämppis kun söin Reissumiestä (en edes aiemmin paheksuntaa aiheuttanutta kebabia). Tultiin just kotiin viettämästä aussikämppiksen (sen jolla on Ylpeys & Ennakkoluulo-nimi) läksäreitä, yllättäen päädyttiin taas kantakapakkaan Tequila Bariin, ja 4 metronsa missannutta harjoittelijaa nukkui meillä pari tuntia ja lähti sitten töihin. Niin myös mäkin, mutta Gott sei Dank pystyin menemään hieman myöhemmin...

Oli vapaapäivä pyhäinpäivän takia, joten tungin aiemmin päivällä Y&E-aussin kanssa Mersu-museoon, joka on Stuttgartin ykkösnähtävyys ja jossa kumpikaan meistä ei ollut vielä käynyt.

Aina niillä on tollasia avaruussukkula-autoja jokaikisessä automuseossa.

Voi kun söpö.

Museo oli oikeasti kiinnostava, Mersun historia oli linkitetty hyvin autojen historiaan ja myös yleiseen maailmanhistoriaan muutenkin kuin vain tekniikan näkökulmasta. Mercedes ja sotahistoria oli kaikkein kiinnostavinta. Huomattiin lopussa että oltiin missattu vahingossa joku 5 puolta tuosta museosta, siellä olisi voinut viettää vaikka koko päivän.

Piti tietty ottaa kuva tulevan auton kanssa.

Paavin auto oli parasta koko museossa, oon aina ihan kickseissä kaikista paavijutuista, koska olen kitschin, tahattoman komiikan ja huonon läpän ystävä.

Ja pitihän sitä taas saada isänmaallisuuskohtaus.

Museon jälkeen tokaisin aussille että onpas kova nälkä ja nyt väsyttää, mihin se vastasi "no sä et taida olla museoihmisiä". Niinpä niin. Yritä tässä nyt sit vakuuttaa että oikeesti oon ihan museofani ja truu turre aina kun mahdollista. Aussi lupas tulla former Russian republic of Finlandiin joskus käymään, parempi ois.

Toin pojille suklaata Belgiasta, söin itse melkein kaikki kun ne oli niin hitaita. Fail.

Mitäs tässä vielä on tapahtunut? Uusi aussikämppis muutti viime viikolla, ja tuorein eilen muuttanut kämppis on se jäbä joka lukee mun papereissa työnantajan kohdalla ja jonka oon nähny kerran aikaisemmin, kun se kiersi aiemmin maailmaa. Tosi rento ja hauska tyyppi! Eiköhän nyt saada ryhtiä Schwabstrassen sotkuihin ja kaikenlaiset romut korjattua. Se toi myös espressokeittimen tullessaan, eli saan vihdoin oikeaa kahvia - tuhat tykkäämisnappulaa tälle. Olisin tietysti voinut ostaa espressokeittimen itsekin, mutten viitsinyt investoida tähän asuntoon, ja oisko kukaan sitten osallistunut siihen hankintaan... Tiedä häntä.

Oon muuten aivan unohtanut kertoa lukuharrastuksestani! Kaikki mitä rakastin oli pieni pettymys, ei nyt huonokaan mutta vähän blaah. Sen sijaan Münchenin kaveriltani Simonelta lainattu Phantomherz-novellikokoelma oli ihan mahtava, haluisin itsekin kirjoittaa jotain sellaista. Siinä oli tosi hyviä lauseita, joita voisin kirjoittaa jonnekin ylös. Nyt luen Zwei an einem Tag -kirjaa, joka tuli just leffateatteriin ja on ilmestynyt suomeksikin. En juuri nyt muista nimeä suomeksi, enkä jaksa googlata sitä, mutta hirveä hypetys siitäkin. Kirja on onneks imaissut mut täysin mennessään, vihdoinkin törmään sellaseen teokseen joka klikkaa heti ja jota ei voi päästää käsistään, vaikka kyseessä ei olekaan mikään muu kuin rakkaustarina. 540 sivua saksaks on muuten ehkä vähän hc. Ois ehkä pitänyt kuitenkin ostaa se enkuks, koska menee joitain juttuja vähän ohi, mutta tähän mennessä oon pysynyt kärryillä ihan hyvin. Mulle tulee parin viikon ajan myös sanomalehti Frankfurter Allgemeine, kuulemma Saksan konservatiivisin lehti, en osaa sanoa muuta kuin että se on aina niin paksu että hyvä kun yhden sivun kerkee lukemaan, ja muutenkin saksalaiset sanomalehdet eivät layoutinsa puolesta ikinä houkuttele, pitänee pysytellä netin puolella. Saksalainen nuorten aikuisten lehti Neon taas on yhtä hyvä kuin ennenkin. Oon ihan koukussa Neonin rehelliset deitti-ilmoitukset-palstaan, jossa ihmiset omilla nimillään ja naamoillaan paljastaa huonoja puoliaan, ja myös niiden ystäviltä ja exiltä on kysytty niiden huonoja puolia, mutta siitä huolimatta ne etsii seuraa. Eikä ne negatiiviset puolet niin pahoja ole oikeesti.

Ylihuomenna Strasbourgiin kuuden herrasmiehen kanssa, en oo pahemmin suunnitellut ohjelmaa enkä varmaan hirveästi suunnittelekaan, luotan siihen että aikuiset ennenkin matkustaneet ihmiset osaavat valita itselleen kiinnostavimmat nähtävyydet oma-aloitteisesti. Muutenkin yritän opetella pois joskus jostain kummallisesti kumpuavasta äitimäisyydestä/ihmisten viihdyttämisen tarpeesta ja luottaa siihen, että ihmiset osaavat itsekin keksiä tekemistä ja pitää hauskaa. Kyllä niillä joka tapauksessa on hauskaa, vaikkei ohjelmanumeroita tuputeta koko ajan joka tuutista. Ja sillä aikaa voin keskittyä esimerkiksi National Novel Writing Monthiin ja sen "romaanin" kirjoittamisen aloittamiseen...